Oletko pohtinut…Mitä minulle kuuluu? Kaipaisitko syvempää itseymmärrystä, uusia näkökulmia, lisää voimavaroja, keskustelua ja kuuntelua, oivalluksia ja selkeyttä. Nyt sinun on aika investoida itseesi.

Oma kokemuksemme

Olemme Viivin kanssa huomanneet, että usein ihmiset ajattelevat, että oma kehittyminen ja oivallukset täytyy tapahtua itsenäisesti ilman ulkopuolista tukea. Jokaisella meistä on elämässä pieniä ja suuria haasteita mutta niistä kaikista ei tarvitse selvitä yksin. Olemme itse saaneet tukea elämän vaikeissa kohdissa ja sen avulla oppineet tunnistamaan sekä kuuntelemaan kehoa ja mieltä; mitä minulle kuuluu?

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia

Jokaisen asiakkaan kohdalla lyhytterapiassa pyritään kasvattamaan asiakkaan itseymmärrystä, auttamaan tunteiden säätelyssä, vahvistamaan voimavaroja, etsimään uusia näkökulmia ja tarkoituksenmukaisia toimintatapoja.

Et tarvitse lääkärin lähetettä tai diagnoosia varatessasi aikaa lyhytterapiaan. Wiilinki Oy ei tuota psykoterapia palveluita, joten tapaamisesta ei laadita kirjauksia potilasasiakirjoihin. Kaikki kirjalliset asiakirjat ovat sinun omaisuuttasi asiakassuhteen päätyttyä.

Kanssasi voimme pysähtyä esimerkiksi seuraavien teemojen äärelle: muuttunut elämän tilanne, unettomuus, stressi, vanhemmuus, suru, unelmat, jaksaminen, vahvistuminen, ahdistus, suorittaminen, masennus, työuupumus ja tunnetaidot. Lyhytterapia voi siis auttaa vaikealta tuntuvassa elämäntilanteessa kuin myös ennaltaehkäistä erilaisten haasteiden syntymistä.

Eeva-Monica

Työskentelen ratkaisukeskeisesti huomioiden asiakkaan voimavarat. Mulle on tärkeää antaa tilaa keskusteluille ja uskallan kohdata kanssasi vaikeat asiat; olen kuunteleva ja voimavara suuntautunut. Katse on eteenpäin.

Ratkaisukeskeisyys ei tarkoita valmiiden ratkaisujen tarjoamista tai ratkaisuun pakottamista, päinvastoin. Ajattelen aina asiakkaan olevan oman elämän asiantuntija. Olemme yhdessä mahdollisuuksien äärellä, aina on mahdollisuus kohdata ja vastaanottaa uutta.

HypnoBreatwork®

HypnoBreathwork® on 22 minuuttia kestävä voimakas hengitysharjoitus, jossa aktiivisen yhtenäisen hengityksen kautta pääsemme syvään yhteyteen meidän alitajunnan kanssa, pystytään vapauttamaan tiedostamattomia blokkeja ja luomaan uusia hermoyhteyksiä aivoissamme.

Kehon happitasapainoa muuttamalla hiljennämme loogisen ja järkeilevän etuaivolohkon, joka usein pitää meidät jumissa samoissa toimintatavoissa ja ajatusmalleissa. Tiedostamalla nämä rajoittavat opit voimme alkaa visioimaan unelmatulevaisuuttamme ja aktivoida aivoissa uusia hermoratoja, jotka tukevat sen toteutumista.

HypnoBreathwork® selkeyttää mieltä, tekee meistä avoimempia ja ohjaa luottamaan sisäiseen viisauteen ja ohjaukseen

Viivi Josefiina

Olen Suomen ainoa HypnoBreathwork® ohjaaja, joten pääset kokemaan ohjauksessani jotain ainutlaatuista! Saat mahdollisuuden virittäytyä oman sisäisen äänen taajuudelle ja päästä yhä syvempään yhteyteen itsesi kanssa. Mulle on tärkeää luoda rento, turvallinen ja kannateltu tila jokaisselle – saat tulla ohjaukseeni täysin omana itsenäsi!

Kun voit henkisesti ja fyysisesti hyvin, auttaa se sinua arjessasi jaksamaan.

Lämpimästi,

Eeva-Monica Ja Viivi Josefiina