Työnohjaaja kollegani Minnan kanssa olimme pitkään keskustelleet Podcastin tekemisestä, miettineet aiheita ja ketä kutsuisimme mukaan keskusteluun. Olemme molemmat heittäytyneet alkuvuodesta 2022 päätoimisiksi yrittäjiksi ja mietimme, kuinka voisimme saada äänemme kuuluviin meille niin rakkaasta aiheesta kuin työnohjaus.
Olemme molemmat nopeita tekemään päätöksiä ja muutenkin aika kuplivia persoonia. Olimme jälleen kerran puhuneet pitkän pätkän puhelimessa työnohjaukseen liittyvistä asioista. Pohdimme, kuinka aloittaisimme Podcastin, mille alustalle se laitettaisiin jne. Jompikumpi, en muista enää kumpi sanoi Youtube. Siitä se sitten lähti, meistä tuli Tubettajia ja ensimmäinen video tehtiin nopealla aikataululla ja lisää on tulossa
Tubettaminen on yksi vaihtoehto, kun haluat tuoda äänesi kuuluviin ja saada näkyvyyttä. Itse en tiedä kuinka tässä on onnistuttu, mutta päätös kokeilla on ollut hieno matka.
Aloittaessani työnohjaajakoulutuksen tutustuin opiskelijakaveriini Minnaan ja meillä synkkasi heti. Puhuimme paljon puhelimessa meitä mietityttävistä asioista. Usein myös mietimme, että mitä me voisimme tehdä yhdessä, ettei yksin yrittäminen olisi niin puuduttavaa kuin se joskus on. Minnan yritys on Ohjauspalvelut Voimakettu (www.voimakettu.fi), jos haluat käydä hänen sivujaan katsomassa
YouTubeen päädyimme siitä yksinkertaisesta syystä, että sinne oli helppo tehdä oma kanava ja löysimme hyvän alustan, jossa pystyi nauhoitteen helposti editoimaan. Ensimmäinen aiheemme oli ”Työnohjaus: mitä se on ja mitä se ei ole” Kerromme 11 minuutin videossa itsestämme, työnohjauksesta; mitä se on ja mitä se ei ole. Tarkoituksena meillä on, että teemme kanavalle lisää työnohjaukseen liittyviä nauhoitteita. Aiheina ovat meitä mietityttävät asiat ja asiat, jotka ovat tulleet vastaan, kun olemme pitäneet työnohjauksia.
YouTube kuvakkeesta pääset suoraan kanavallemme ja vinkkaat myös kaverillesi. Seuraavana aiheena meiltä on tulossa toiminnallisuus työnohjauksessa. Pysy kuulolla!