Häirintää työpaikoilla
Tällä hetkellä uutisissa puhutaan paljon häirinnästä, jota naiset joutuvat edelleen kokemaan ja kohtaamaan työpaikoilla ja muissa tehtävissä. Itselläni on myös, ikävä kyllä, omakohtainen kokemus häirinnästä. Häirintätapaus tapahtui viime vuoden 2021 lopulla. Kokemus oli ikävä ja sai minut kokemaan monenlaisia tunteita, joiden työstäminen on vaatinut aikaa ja jatkuu edelleen.
Lukiessani lehdestä samankaltaisista tilanteista olen yhä vakuuttuneempi siitä, että meidän naisten on uskallettava sanoa asioita ääneen eikä jäädä seinäruusuiksi silloin, kun toisen henkilökohtainen raja on ylitetty jollakin tavalla; on se sitten fyysistä ja tai henkistä. Tämä koskee myös työkavereita, jotka näkevät häirintää, he eivät saisi ummistaa silmiään vaan siihen tulisi puuttua, kysyä, että onko tämä mielestäsi Ok? Ummistamalla silmäsi hyväksyt sen mitä työyhteisössäsi tapahtuu. Eikä tämä ole ok!
Häirintä prosessi
Omalla kohdalla minulla oli onneksi tukena koko häirintäilmoitusprosessin ajan ihana ja turvallinen aviomieheni. Käsittelytilaisuus oli suorastaan naurettava: häiritsijä istui hämärässä pöydän takana, hänen esimiehensä istui rehvastelevasti keskellä kaikkea, hänen vieressään istui henkilöstöjohtajanainen kilttinä kuin koulutyttö, lisäksi paikalla olivat työsuojelupäällikkö ja oma esihenkilöni rivissä. Minun ja mieheni tullessa paikalle jouduimme etsimään omat paikkamme. Sitten tilaisuus alkoi ja voi että sitä selittelyä siitä, kuinka on tapana, että huolehtii ja heittää huumoria ja kuinka hänellä on tapana halata jne. Parasta tässä oli se, kuinka hänen esimiehensä kertoi, kuinka 1970-luvulla tällainen on ollut ihan normaalia ja sitä oli kestettävä. Niinpä…. tuplaloukkaus siitä kuinka minun tunteitani ja kokemustani vähäteltiin tilanteessa. Hyväveli -verkosto toimii oikein oivallisesti. Taputellaan päähän häiritsijää ja häirintää kokenut kuulee kuinka pitäisi kestää vähän huumoria ja tungettelevaa käytöstä ystävällisyyden nimissä.
Puhutaan asioista
Täytyy sanoa, että olin todella pyöristynyt tilaisuudesta ja irtisanouduin tuon käsittelyn jälkeen. Tiedän, että kyseisen miehen häirinnästä on kärsinyt muutama muukin nainen. Olen kannustanut heitä kertomaan omalle esimiehelleen asiasta. Ymmärrän että se saattaa tuntua hankalalta ja pelottavalta, mutta muuten näihin asioihin ei tule muutosta ennen kuin uskalletaan puhua ja niihin puututaan oikeasti vakavasti, EI vähättelevästi.
Tiedän, että oma irtisanoutumiseni ei tilannetta vie eteenpäin, toisaalta ajattelin, että äänestin jaloillani, etten hyväksy tapaa kuinka kyseisessä organisaatiossa hoidetaan asioita. Organisaatiossa on hiljenemisen kulttuuri.
”Älä kuvittele, että ikäviä asioita ei osuisi sinun kohdallesi, mutta päätä, että mitä tahansa tapahtuukin, sinä selviät siitä” Tuntematon”